Maailman terveysjärjestö WHO:n muuttunut suositus antaa Suomessa lisää pelivaraa koronarokotusten antamiseen.
– Ensi viikolla pääsemme rokottamaan kaksi kertaa nopeammin, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek lupaa Iltasanomille.
Alkuvaiheessa rokottamista on hidastanut se, että puolet rokotteista säästettiin toista annosta varten. Lääkeyhtiön ohjeiden mukaan tehosteannos pitää antaa kolmen viikon kuluttua. THL:n uuden ohjeen mukaan toista annosta ei tarvitse säästellä toista rokotuskertaa varten.
WHO on suositellut, että näyttöä rokotteen tehosta on 42 päivään asti. Toisen annoksen antamista voidaan siten venyttää kolmesta viikosta kuuteen viikkoon.
– Hyvää tässä on se, että myyntiluvan mukainen tuoteseloste sanoo, että toinen annos annetaan aikaisintaan kolmen viikon kuluttua. Tuoteselosteessa ei anneta takarajaa, Nohynek sanoo.