IS: Perintöloukku säilymässä uudessa laissa

Perintöverojen maksuun liittyvää ongelmaa ei professorin mukaan vieläkään tunnusteta.

Ilta-Sanomat uutisoi perintöveron saattavan alentua, mutta perintöverotukseen liittyvän sudenkuopan olevan säilymässä. Se on, että perintövero tulee maksaa silloinkin, kun perintö ei ole vuosikausiin jaettavissa.

”Lainsäätäjä tietää tarkoin ongelman, mutta ei ole halunnut korjata sitä”, Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas sanoo IS:ssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Perintö- ja lahjaveron kevennys on parhaillaan eduskunnan valiokuntakäsittelyssä. Sen lisäksi on käsittelyssä lakiesitys, joka liittyy perintöveron maksuongelmiin. Esityksen mukaan vero menisi ulosottoon aikaisintaan kaksi vuotta ensimmäisen eräpäivän jälkeen.

Yleinen esimerkki ongelmasta koetaan, kun perheen isä kuolee. Jos hänen ainoa omaisuutensa on puolisoiden yhteinen koti, voi leski voi asua siinä kuolemaansa saakka. Rintaperilliset kuitenkin maksavat asunnosta perintöveron.

Erityisen ikäviä ovat professori Kankaan mukaan tilanteet, jossa esimerkiksi ensiksi kuolleella miehellä on aiemmasta avioliitosta lapsi ja mieheltä jää suhteellisen nuori vaimo. Hän saattaa elää vuosikymmeniäkin asunnossa, eivätkä lapset saa tuona aikana perinnöstä muuta itselleen kuin verot.

Mainos