IS: Näin SDP:ssä nyt ajatellaan Sanna Marinista

Ex-pääministerin yritystoiminta ja siihen liittyvät osingonjaot ovat herättäneet keskustelua.
Sanna Marin poistuu mediatilaisuudestaan eduskunnassa 7. syyskuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Sanna Marin poistuu mediatilaisuudestaan eduskunnassa 7. syyskuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Entisen pääministeri Sanna Marinin poistuminen kotimaan politiikasta jakaa mielipiteitä SDP:n sisällä. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Sosiaalisen median tileillä näkyvä elämäntyyli, johon kuuluu kansainvälistä näkyvyyttä, matkailua ja kalliita merkkivaatteita, herättää puolueessa sekä ihailua että kritiikkiä.

Osa puolueen jäsenistä kokee, että Marin on muuttunut pinnallisemmaksi.

– Tämä ei ole se Sanna, jonka luulin tuntevani, eräs lähde toteaa.

Toiset kuitenkin näkevät muutoksen olevan kasvua.

– Ei Sanna ole muuttunut, vaan kasvanut ihmisenä. Minun mielestäni sitä pitäisi kunnioittaa.

Marinin yritystoiminta ja siihen liittyvät osingonjaot ovat herättäneet keskustelua Marinin aiempien vastaavia verojärjestelyjä koskevan voimakkaan kritiikin vuoksi.

– Jos kutsut huojennusta käyttäviä yhteiskunnan syöväksi ja itse käytät huojennusta, se näyttää epäaidolta, kommentoi yksi lähde.

Samalla Marin saa kuitenkin kiitosta siitä, että hän edelleen osallistuu puolueen tapahtumiin ja vaalitilaisuuksiin.

– Sanna saisi halutessaan aika paljonkin vahinkoa aikaan, jos hän alkaisi kritisoida puoluetta.

Noora Fagerström ihmettelee Antti Lindtmanin suunnitelmaa perua hallituksen veronalennus.
Matias Marttisen mukaan veronkorotukset tuhoaisivat talouskasvun.
Ainakin yhteisöveron ja osinkojen verotuksen muutokset ovat SDP:n keinovalikoimassa.
Mainos