Koronakriisi on vaikuttanut merkittävästi autokauppaan Suomessa, kertoo Ilta-Sanomat.
Pörhön autoliikkeen kaupallinen johtaja Timo Hannuksela kertoo Ilta-Sanomille, että myynti putosi maaliskuun puolivälin jälkeen koronapandemian iskiessä Suomeen. Sittemmin autokauppa on osoittanut elpymisen merkkejä, mutta normaalille tasolle ei ole toistaiseksi päästy.
Autoliike J. Rinta-Joupin myyntipäällikkö Markku Ala-Hakunin mukaan uutena ilmiönä autokauppaan koronakriisin seurauksena on tullut se, että yhä useampi asiakas tilaa auton kotiintoimituksella.
– Autojen kotiintoimitus ja niin sanottu etäkauppa on hypännyt ihan eri sfääreihin kuin aiemmin. Uskoisin, että tämä on pysyvä ilmiö ja tulee jäämään autokauppaan myös kriisin jälkeen, Autoliike J. Rinta-Joupin myyntipäällikkö Ala-Hakuni kertoo Ilta-Sanomille.
Ostokäyttäytymisessä ja asiakkaiden mieltymyksissä ei autokauppiaiden mukaan ole havaittu suuria muutoksia. Autokauppiaiden mukaan autokaupoilla on nyt ostajan markkinat, mikä näkyy esimerkiksi vaihtoautojen hintojen selkeänä laskuna.
– Ostajalla on tällä hetkellä aika hyvä tilanne. Autot ovat Suomessa aika edukkaita, jos vertaa Euroopan markkinoihin. Autovarastoihin sitoutuu paljon pääomaa, ja liikkeiden täytyy pitää se varasto liikkeessä. Kysyntää luodaan tarvittaessa hinnoittelemalla autot uusiksi, Ala-Hakuni sanoo Ilta-Sanomille.