Käytettyjen dieselautojen kysyntä on romahtanut tämän kevään ja kesän aikana, Ilta-Sanomat kertoo.
– Ukrainan sodan alettua ja kohonneiden polttoaineiden hintojen vuoksi dieseleiden kysyntä romahti jo maalis–huhtikuussa erittäin voimakkaasti. Meilläkin syntyi tilanne, että varasto täyttyi pikkuhiljaa dieseleillä, kun vaihdossa tuntui aina tulevan diesel esimerkiksi bensa- ja hybridiautoon, kertoo automyyjä Immo Rantanen Hollolassa toimivasta AutoMussalo Oy:stä IS:lle.
Rantasen mukaan tilanteeseen tajuttiin reagoida vasta, kun yli kaksi kolmasosaa kaupassa olevista autoista oli dieseleitä. Hänen mukaansa kysynnän hiipuminen on ymmärrettävää, kun diesel maksoi jopa enemmän kuin bensiini ja sen päälle tulee käyttövoimavero.
Isokokoiset, vetokoukulla varustetut nelivetoiset dieselautot ovat menneet edelleen kaupaksi. Syynä on se, että niiden korvaaminen hybridi- tai sähköautolla ei ole helppoa.
– Emme missään nimessä kieltäydy ottamasta dieseleitä vastaan. Mutta onhan se selvää, että kun tavara ei käy kaupaksi, näkyy se myös hinnoissa. Eli dieselautojen hinnoissa on ollut selvää laskupainetta.