Nato-jäsenyys avasi Suomelle pääsyn puolustusliiton ydinasetyöryhmään. Vaikka Suomi ottaa osaa Naton ydinasepelotteen suunnitteluun, se ei kuitenkaan merkitse ydinaseiden sijoittamista Suomen maaperälle. Näin asiaa avaa Ilta-Sanomissa Suomen Nato-edustuston päällikkö Piritta Asunmaa.
– Meidän lähtökohtamme tuli hyvin selvästi esille Nato-jäsenyysprosessissa. Meillä ei ole tarvetta eikä kiinnostusta ydinaseiden sijoittamiseen Suomeen, Asunmaa sanoo IS:lle.
– Me hyödymme jo nyt ydinpelotteesta, ilman että ydinaseita sijoitettaisiin Suomeen.
Suomella on hänen mukaansa muitakin tapoja osallistua Naton ydinasepolitiikkaan kuin ydinaseiden sijoittaminen.
– Me voimme tukea pelotetta poliittisesti sillä, että me osallistumme ydinasepolitiikasta käytävään keskusteluun Natossa, tai me voimme esimerkiksi osallistua harjoituksiin tukitehtävissä, Asunmaa kertoi.
– Tässä vaiheessa jäsenyys on vielä niin alkuvaiheessa, että emme ole muodostaneet tähän kantoja.