Tor-verkosta löytyy hakukone, jolla voi tutkia koko Vastaamo-murron tietokantaa.
Asiasta uutisoivan Ilta-Sanomien mukaan tietokannasta voi tehdä hakuja vaikkapa nimen, paikkakunnan tai postinumeron perusteella. Käyttäjä saa nähtäväkseen kyseisen Vastaamon asiakkaan potilastiedot.
Hakukoneen kerrotaan olleen verkossa ainakin kaksi kuukautta. Tekijän ei epäillä olevan alkuperäinen Vastaamo-kiristäjä.
Tietoturvahtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kuvailee IS:lle, että tekijä on nähnyt vaivaa järjestellessään tiedot siistiin ja haettavissa olevaan muotoon.
– Kyseessä on joku, joka haluaa vahingoittaa, hän toteaa.
Poliisin mukaan hakukoneen julkaisija voi syyllistyä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen tai sen törkeään tekomuotoon.
Vastaamon skandaali sai alkunsa viime vuoden lokakuussa, kun paljastui, että psykoterapiakeskuksen kymmenientuhansien potilaiden tietoja oli päätynyt vääriin käsiin tietomurtojen seurauksena. Tiedoilla on myös yritetty kiristää potilaita, ja niitä on vuodettu aiemminkin pimeään verkkoon.





