Kahvin hinta on noussut Suomessa paljon enemmän kuin muualla Euroopassa, selviää Tilastokeskuksen Eurostat-tilastoista. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Suomessa kahvi on kallistunut 50,9 prosenttia ja Virossa sekä Ruotsissa 30 prosenttia. Norjassa hinta on noussut 18,5 prosenttia ja Tanskassa 22,4 prosenttia.
Kahvin kallistumiseen vaikuttavat sään ääri-ilmiöt, jotka ovat koetelleet kahvisatoja erityisesti Brasiliassa. Ero kallistumisesta voi johtua eri kahvilaaduista.
– Yksi selitys siihen, että Suomen hintataso noussut muita enemmän on se, että meillä kahvin kysyntä suuntautuu pääosin arabicapapuun, jossa hintamuutokset ovat olleet vielä suurempia kuin robustapavussa, arvelee SOK:n myyntipäällikkö Mikko Kovalainen Ilta-Sanomille.
Toisaalta selvä enemmistö maailman kahvituotannosta on arabicaa. Lisäksi Tallinnan Prismoista saa esimerkiksi Juhla Mokkaa euron halvemmalla kuin Suomesta. Kyse voi olla myös kysynnästä.
– Yleisesti hintoihin vaikuttavia tekijöitä ovat hankintahinta, kysyntä ja tarjonta sekä kustannukset mukaan lukien verot ja kilpailutilanne. Elintarvikkeiden verotus on naapurissa meitä kevyempää, sanoo Kovalainen.
Virossa on yksi kaikille yhteinen arvonlisäveroprosentti 24. Ruotsissa elintarvikkeiden alennettu arvonlisäveroprosentti on 12, Norjassa 15 ja Suomessa 14.