IS: Infektiolääkäri varoittaa – ”älkää pakkautuko kiinni toisiinne”

Asko Järvisen mukaan ulkotiloissa on edelleen hyvä pitää ainakin metrin väli toisiin ihmisiin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) infektioylilääkäri Asko Järvisen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön (STM) uudessa turvavälejä koskevassa määräyksessä on kyse siitä, ettei ulkotiloissa järjestettävissä tapahtumissa ole pakko pitää kahden metrin etäisyyttä, vaan terveysturvallisuudesta on huolehdittava muutoin.

– Ei tämä ole mikään kehotus kenellekään mennä toisen lähelle. Ei se tarkoita sitä, että kaikkien on pakkauduttava ihan kiinni toisiinsa, Järvinen sanoo Ilta-Sanomille.

STM kerto maanantaina julkiasemassaan tiedotteessa, että tartuntatautilain lähikontakteja koskevaa tartuntatautilain pykälää muutetaan. Tiistaista 1. kesäkuuta alkaen määräys kahden metrin turvaväleistä koskee ainoastaan sisätiloja. Siten pyritään helpottamaan ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien ja urheilu- ja liikuntapalvelujen järjestämistä.

Järvinen korostaa, että etäisyyden pitäminen suojaa tutkitusti tartunnalta. Siksi etäisyyttä on syytä pitää jatkossakin muutoksesta huolimatta.

– Vaikka sen ei ulkotiloissa tarvitse olla ihan kahta metriä, niin kyllä sen etäisyyden pitäminen on yhä järkevää, hän sanoo.

Mainos