Paavo Arhinmäki (vas.) ja avustaja Jussi Saramo osallistuivat lauantaina Sotshissa miesten jääkiekkomaajoukkueen pronssimitalijuhliin. Arhinmäen ilta päättyi tämän omien sanojen mukaan sammumiseen tai väsähtämiseen.
Ilta-Sanomat on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM) haltuunsa Suomen olympiakomitean ministerille laatiman matkasuunnitelman. Sen mukaan Arhinmäen ohjelmaan kuului miesten 50 kilometrin hiihdon seuraaminen paikan päältä. Arhinmäki seurasi kisan sunnuntaina televisiosta. Avustaja Jussi Saramo sanoo IS:lle, että kyseessä ei ole virallinen kisaohjelma, vaan luettelo suomalaisten lajeista.
OKM:n liikuntayksikön johtaja Harri Syväsalmi sanoo lehdelle, että arvokisoissa noudatetaan pääsääntöisesti olympiakomitean laatimaa alustavaa suunnitelmaa.
– Totta kai siellä mennään ennakkosuunnitelman mukaisesti. Aina on se perusrunko, jota varioidaan. 50 kilometrin hiihto kuuluu ohjelmaan ihan normaalisti, kisan paikanpäältä seurannut Syväsalmi sanoo IS:lle.
Lehden mukaan väsähtäneen Arhinmäen auttoi lauantaiyönä hänelle varattuun hotellihuoneeseen Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen. Nurminen vahvistaa IS:lle, että liitto maksoi ministerin hotellihuoneen. Ministeriöstä tuli Nurmisen mukaan seuraavana päivänä pyyntö lähettää lasku heille.
Hotelli ei ollut se, johon Arhinmäki oli majoittunut. Ministerin kulttuuri- ja viestintäasioista vastaava erityisavustaja Anne Moilanen sanoo IS:lle, että Arhinmäki aikoo maksaa hätäyöpymisensä omasta pussistaan.