IS-gallup: Sauli Niinistön kannatus 72 prosenttia

Valitsijayhdistystä kokoamaan ryhtyvän istuvan presidentin kannatus on omaa luokkaansa.

Ilta-Sanomat on teettänyt Taloustutkimuksella kannatuskyselyn ensi tammikuun presidentinvaalin ehdokkaista. Kyselyyn vastasi 1 365 suomalaista.

Vastanneilta kysyttiin ”kuka seuraavista olisi mielestäsi paras henkilö seuraavaksi presidentiksi?”.

Sauli Niinistö sai 72 prosenttia, Pekka Haavisto 12 prosenttia, Matti Vanhanen kolme prosenttia, Eero Heinäluoma kolme prosenttia ja Merja Kyllönen kaksi prosenttia vastauksista.

”En osaa sanoa” vastasi viisi prosenttia, ”joku muu” kaksi prosenttia ja ”en aio äänestää” yksi prosentti.

Sampo Terhon nimen vastasi yksi prosentti, Sari Essayahin yksi prosentti ja Anna-Maja Henrikssonin alle yksi prosentti.

Poimintoja videosisällöistämme

Toisella kierroksella Sauli Niinistö voittaisi Pekka Haaviston 76-19. Viisi prosenttia ei osaa sanoa.

Ei kerro todellisesta

Kysely on tehty vain tällä hetkellä tiedetyistä ja mahdollisista presidenttiehdokkaista, joten vaaliasetelma ei ole vielä valmis eikä kysely kerro todellisesta vaalitilanteesta.

Sauli Niinistöä varten ollaan kokoamassa valitsijayhdistystä eli vähintään 20 000 kannattajaa.

Vihreät ovat asettaneet Pekka Haaviston, keskusta Matti Vanhasen ja vasemmistoliitto Merja Kyllösen presidenttiehdokkaakseen.

Eero Heinäluoma ei ole ilmoittanut, suostuuko hän Sdp:n ehdokkaaksi. Anna-Maja Henriksson ei ilmeisesti ole Rkp:n ehdokas, vaan Nils Torvalds.

Sampo Terho saattaa olla perussuomalaisten ehdokas, jos hänet valitaan puolueen puheenjohtajaksi. Kristillisdemokraattien ehdokkaasta ei tiedetä.

Mainos