Verkkouutiset

IS: Bussikuskin 2011 pahoinpidelleet vapaiksi, invalidisoituneelle kuskille jäi aivovamma

Elielinaukiolla Helsingissä 2011 pahoinpidelty bussikuski invalidisoitui, tekijät selvisivät ensikertalaisina vähällä. Käräjäoikeuden mukaan kuljettaja jäi eloon sattuman ja hyvän ensihoidon ansiosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elielinaukiolla vuonna 2011 sattunut nelikymppisen bussikuskin pahoinpitely jätti miehelle elinikäiset vammat, kertoo Ilta-Sanomat.

Kaksi nuorta miestä kuristi, potki ja löi yövuorossa ollutta kuljettajaa hengenvaarallisesti. Helsingin käräjäoikeuden mukaan väkivalta oli erityisen raakaa ja julmaa, ja ”tekijöiden on tullut ymmärtää, että uhri voi menehtyä”.

Toinen tekijöistä oli tekohetkellä alaikäinen. Hän sai nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä ja huumausaineen käyttörikoksesta neljä vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta. Vanhempi tekijä oli ehtinyt täyttää 18 vuotta. Hän sai törkeästä pahoinpitelystä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta vankeutta myös neljä vuotta ja kuusi kuukautta.

Bussikuski oli pahoinpitelyn jälkeen eri sairaaloissa yli 14 kuukautta. Hän sai vakavan aivovamman ja invalidisoitui loppuelämäkseen 75-prosenttisesti. Hän kertoo, ettei muista melkein vuoden ajalta mitään, hänen tasapainoaistissaan on pahoja vaikeuksia ja potku aiheutti epilepsian.

Molemmat tekijät ovat jo vapautuneet. He istuivat puolet tuomioistaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)