Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona parlamentin ja neuvoston neuvottelutuloksen, jonka mukaan globalisaatiorahaston tuen piiriin kuuluu jatkossa uusia työntekijäryhmiä, kuten itsenäiset ammatinharjoittajat ja määräaikaistyöntekijät.
Globalisaatiorahaston uudet säännöt astuvat voimaan vuoden 2014 alusta.
– Euroopan komission arvion mukaan globalisaatiorahaston avulla rahoitettuihin toimiin osallistuneiden uudelleenintegroitumisaste on 48 prosenttia. Parlamentti vaati, että rahaston toimintaa jatketaan myös vuosina 2014–2020. Toivon kuitenkin, että rahoitusta on saatavilla riittävästi, vaikka budjettia leikattiin 3,5 miljardista 1,05 miljardiin, esittelijä Marian Harkin (ALDE, Irlanti) sanoi.
Parlamentin vaatimuksesta EGR:n tuen piiriin kuuluvat jatkossa myös talouskriisin vuoksi työttömäksi jääneet, kuten myös vuosina 2009–2011. Alun perin rahaston tuki oli tarkoitettu globalisaatiosta johtuvien rakenteellisten muutosten seurauksena irtisanottujen työntekijöiden tukemiseen. Globalisaatiorahaston tukea voidaan myöntää, kun irtisanottuja on vähintään 500.
Parlamentin vaatimuksesta globalisaatiorahaston tukea voidaan väliaikaisesti tarjota työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille, mikäli he tulevat alueilta, joita irtisanomiset ovat erityisesti koskeneet.
Globalisaatiorahaston tuki täydentää kansallista rahoitusta, ja sen avulla voidaan rahoittaa työmarkkinatoimenpiteitä, jotka edistävät irtisanottujen työntekijöiden paluuta työmarkkinoille. Tuki ei kuitenkaan saa korvata missään tilanteessa kansallista työttömyysturvaa.