Iran iskee ohjuksilla USA:n tukikohtiin muissa Lähi-idän valtioissa. Ainakin Yhdysvaltojen laivaston tukikohtaan Bahrainissa on osunut ja alueelta nousee savua.
Uutiskanava CNN:n mukaan räjähdyksiä on kuultu ja nähty myös Abu Dhabissa ja Qatarissa. Bahrainin sisäministeriö on kehottanut kansalaisia hakeutumaan suojaan. Sosiaalisessa mediassa leviävien kuvien perusteella Abu Dhabissa ilmatorjunta on ehkäissyt ohjuksien osumista kohteisiin. Qatarissa maan puolustusministeriö kertoo, että kaikki Qataria kohti ammutut ohjukset on saatu tuhottua.
Yhdysvallat veti joukkonsa pois Bahrainin viidennen laivaston käytössä olevasta Juffairin tukikohdasta, kertoi Middle East Monitor aiemmin kuluvalla viikolla. Näin USA menetteli myös kesäkuussa, kun Iranin ydinlaitoksiin iskettiin edellisen kerran.
Yhdysvallat ja Israel aloittivat iskut Iraniin lauantaina aamulla. Presidentti Donald Trump sanoi puheessaan, että Yhdysvallat tuhoaa Iranin ohjukset ja laivaston.
5th Fleet in Bahrain being targeted by Iran missiles pic.twitter.com/SiPehB1n9Q
— Aurora Intel (@AuroraIntel) February 28, 2026