Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei. "AFP PHOTO / IRIB / LEHTIKUVA

Iranin johtajan väitetään suunnittelevan pakoa Moskovaan

Tiedusteluraportin mukaan ajatollah pelkää mielenosoitusten laajenevan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei varautuu tiedusteluraportin mukaan pakenemaan Moskovaan, kertoo The Times.

Pakosuunnitelma otettaisiin raportin mukaan käyttöön, jos maassa leimahtaneita mielenosoituksia ei saada tukahdutettua tai jos armeijan ja turvallisuusjoukkojen jäsenet alkavat karata, loikata tai kieltäytyä noudattamasta käskyjä.

Pakomatkalle lähtisi raportin mukaan vain 86-vuotiaan ajatollahin lähimmät avustajat ja perheenjäsenet. Suunnitelmaan on tiettävästi otettu mallia siitä, kuinka Syyrian hirmuhallitsija Bashar al-Assad luikki pakoon Moskovaan, kun kapinallisjoukot valtasivat pääkaupunki Damaskoksen joulukuussa 2024.

Suunnitelmaan kuuluu myös ”varojen, ulkomaisten kiinteistöjen ja käteisen kokoaminen turvallisen siirtymisen helpottamiseksi”. Rahattomana Ali Khamenein ei siis tarvitsisi Moskovassa elää.

Khamenein tiedetään hallitsevan laajaa omaisuusverkostoa, josta osa on Iranin vaikutusvaltaisimpiin organisaatioihin lukeutuvan Setadin alaisuudessa. Se on osa puoli-valtiollista hyväntekeväisyyssäätiöiden järjestelmää, joka tunnetaan taloudellisesta hämäryyksistään. Reutersin vuonna 2013 tekemän tutkivan selvityksen mukaan omaisuuden arvioitiin olevan 95 miljardia dollaria.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)