Iran uhmaa EU:ta – jatkaa uraanin rikastamista

Ajatollah Ali Khamenei kertoo taistelevansa pakotteita ja ydinohjelman rajoituksia vastaan.

The Guardianin mukaan Iran on tiistaina päättänyt lisätä kapasiteettiaan uraanin rikastamisessa. Iranin atomiaenergiajärjestön varapresidentti Ali Akbar Salehi huomauttaa, että suunnitelma kapasiteetin lisäämisestä ei riko vuonna 2015 solmittua ydinsulkusopimusta.

— Kyseessä on vain tuotantoprosessin aloittaminen eikä se tarkoita, että alkaisimme koota (rikastamiseen tarkoitettuja) sentrifugeja, varapresidentti sanoo.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) vahvistaa saaneensa Iranilta tiedon sen rikastamissuunnitelmista.

Salehi haluaa korostaa, että prosessin aloittaminen ei tarkoita sitä, että keskustelut ydinsulkusopimuksen jatkosta EU:n kanssa olisivat kariutuneet.

Maanantaina Iranin johtaja Ajatollah Ali Khamenei varoitti Eurooppaa tilanteen kehittymisestä. Khameini kehotti Irania nopeuttamaan rikastamisprosessinsa aloittamista.

— Iran ei koskaan tule hyväksymään sekä pakotteita että ydinohjelman rajoitteita, Khamenei sanoi.

Iranin mukaan sen ydinohjelmalla ei ole sotilaallisia tarkoituksia. Muun muassa Yhdysvallat, Israel ja Saudi-Arabia epäilevät sen rakentavan ydinpommia.

Mainos