Iran on ylittänyt ydinsopimuksessa asetetun varastoidun rikastetun uraanin 300 kilon rajan, kertoo BBC viitaten uutistoimisto Isnaan.
Vuonna 2015 solmitus ydinsopimuksen tarkoituksena on rajoittaa Iranin ydinohjelmaa. Samalla Iranin talouspakotteita on purettu. Yhdysvallat ilmoitti viime vuoden toukokuussa vetäytyvänsä sopimuksesta ja palauttavansa Irania koskevat pakotteet
Iran ilmoitti viime jo viime toukokuussa, että maa lakkaa noudattamasta osaa ysinsopimuksesta ja alkaa varastoida uraania yli sopimuksen sallimien rajojen.
Rikastettua uraania voidaan käyttää ydinaseiden valmistamiseen.
Iran on uhannut rikkoa sopimusta myös muilta osin, elleivät sopimuksen jäljellä olevat osapuolet Britannia, Kiina, Ranska, Saksa ja Venäjä auta sitä kiertämään pakotteita etenkin öljyn myynnin osalta.
EU:n pakotteiden kiertämiseen suunniteltu INSTEX-mekanismin kerrotaan olevan toiminnassa ja ensimmäiset kaupat tekeillä. Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarifin mukaan tämä ei kuitenkaan riitä.
Yhdysvaltojen ja Iranin välit ovat kiristyneet viime aikoina äärimmilleen. USA:n presidentti Donald Trumpin kerrottiin viime viikolla hyväksyneen sotilaalliset iskut Irania vastaan lennokin alasampumisen vuoksi, mutta peruneen ne viime hetkellä.