”Kaikki puheet Irakin hajoamisesta ovat linjassa Yhdysvaltojen ja Israelin juonittelujen kanssa”, Alaeddin Boroujerdi sanoi Iranilaisen IRIB-uutiskanavan mukaan.
Boroujerdin mielestä Irakin jakaminen palvelisi Israelin tarkoitusperiä Lähi-idässä. Israel on ilmaissut tukensa kurdivaltion muodostamiselle Irakiin.
”Vastuu hajoamisen estämisestä jää Irakin kurdijohtajien harteille, koska he ovat osa maan hallintoa”, Boroujerdi totesi.
Iran vastustaa hänen mukaansa vahvasti Irakin jakamista.
Iranin varaulkoministeri Hossein Amir Abdollahian totesi tiistaina, että Yhdysvallat yrittää luoda Irakiin kaaosta samalla tavalla kuin Ukrainassa.
”Irakin tapahtumat ovat seurausta Yhdysvaltojen suunnitelmalle tehdä maasta toinen Ukraina”, Abdollahian totesi Farsi News Agencyn mukaan.
Abdollahian korosti, että Iran on valmis tukemaan Irakia terrorismin vastaisessa taistelussa.
Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu siitä, johtavatko Irakin sisäpoliittisen tilanteen heikkeneminen ja ISIS-kapinallisten voittokulku lopulta maan hajoamiseen.
Etenkin Irakin sunnit ovat suhtautuneet negatiivisesti pääministeri Nuri al-Malikin shiia-hallintoon. Myös Irakin kurdit ovat ottaneet laajoja alueita haltuunsa ja puheet itsenäisen kurdivaltion luomisesta ovat kiihtyneet.