Investointien elpyminen näkyy pankkien lainatiskeillä

Tuoreen Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat arvioivat sekä kotitalouksien että yritysten luotonkysynnän kasvaneen viime kuukausien aikana viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Luotonkysynnän odotetaan myös jatkuvan vilkkaana loppuvuoden ajan. Yritykset kysyvät luottoja etenkin investointeja varten, kertoo Finanssiala ry:n barometrikysely.

Selvä enemmistö pankinjohtajista arvioi, että yritysten luotonkysyntä on kasvussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Eri rahoitusvaihtoehdoista pankista otettujen luottojen määrä kasvaa tällä hetkellä eniten. Yritykset kysyvät nyt lainaa etenkin investointeja varten.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myös kotitalouksien luotonkysyntä on viime vuotta vilkkaampaa. Etenkin oman asunnon hankintaa, remontointia ja peruskorjausta varten otettuja lainoja kysytään nyt viime vuotta enemmän.

– Suomen talous elpyy nyt laaja-alaisesti. Investoinnit ja vienti kasvavat yksityisen kulutuksen lisäksi. Investointien kasvu näkyy pankkien lainatiskeillä luottokysynnän piristymisenä. Pankeilla on varsin hyvät edellytykset vastata vilkastuneeseen luotonkysyntään, sanoo Finanssialan analyytikko Elina Salminen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kotitaloudet ovat entistä innokkaampia asuntosijoittajia. Sekä suorat asuntosijoitukset että asunto- ja kiinteistörahastosijoitukset ovat kasvattaneet suosiotaan.

Myös osakesijoitusten ja osakerahastojen suosio kasvaa tällä hetkellä kotitalouksissa. Osakesijoitusten suosiota selittää Salmisen mukaan niin ikään poikkeuksellisen matala korkotaso, joka puolestaan on vähentänyt talletusten suosiota jo useamman vuoden ajan.

Kysely tehtiin elo-syyskuun vaihteessa.

Mainos