Verkkouutiset

Intian sairaaloissa hätätila, potilaita kuolee happipulaan

Maassa on todettu ennätysmäärä uusia koronavirustartuntoja ja -kuolemia.

Intian sairaalat ovat hätätilassa koronavirustartunnan saaneiden potilaiden suuren määrän vuoksi. Potilaita kuolee sairaaloissa siksi, ettei koronaviruspotilaiden hoitoon käytettävää lisähappea riitä kaikille, BBC uutisoi.

Delhiläiset sairaalat ovat antaneet tilanteeseen liittyen varoituksen. Ne eivät kestä tilannetta enää pitkään, vaan ovat äärirajoillaan.

– Lähes jokainen sairaala on reunalla. Jos happi loppuu, monilla potilaille ei ole liikkumavaraa (leeway), lääkäri Sumit Ray kertoo BBC:lle.

Maan hallitus on järjestänyt toimia tarvikepulan helpottamiseksi. Pahimmin kärsineille alueille on luvassa tarvikekuljetuksia niin lentoteitse kuin junillakin.

Intiassa on havaittu ennätysmäärä yhden päivän aikana todettuja koronavirustartuntoja sekä kuolemantapauksia jo kolmena perättäisenä päivänä. Kaikkiaan tartuntoja on todettu kolmen viime päivän aikana yhteensä lähes miljoona.

Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana tartuntoja todettiin 346 786. Uusia, koronaviruksesta johtuvia kuolemantapauksia taas tapahtui samalla ajanjaksolla 2 624.

Aiemmin tänä vuonna, helmikuussa Intian koronavirustilanne näytti valoisammalta. Silloin oli ilmassa toiveita siitä, että virus oltaisiin maassa jo saatu selätettyä. Kuitenkin tilanne muuttui kevään mittaan huonompaan suuntaan ja tapausmäärät jälleen nousuun. Syynä tähän ovat olleet esimerkiksi uudet virusmuunnokset sekä suuria yleisömääriä keränneet juhlat, kuten pyhiinvaellusjuhla Kumbh mela.

Uusimmat
MAINOS