Nelissäkymmenissä oleva mies yritti raiskata nuoren naisen Ganganagarin kaupungissa Rajastanissa, mutta korttelin väki kuuli naisen avunhuudot. Paikalle rynnännyt väkijoukko pelasti naisen, raahasi miehen läheiseen teurastamoon ja teki tälle kastraation.
Paikalle tulleet viranomaiset toimittivat miehen sairaalaan kriittisessä tilassa.
Yhden paikalla olleen naisen mukaan Intiassa on viime aikoina tapahtunut ”sietämätön määrä raiskauksia, joissa naisia ja lapsia myös tapetaan. Sen on loputtava”, hän sanoi HuffingtonPost.it-lehden mukaan.
Seksuaalinen väkivalta on noussut valtavaan huomioon Intiassa viimeisen parin vuoden aikana pyöristyttävien tapausten takia. Monissa kaupungeissa ihmiset ovat muodostaneet eräänlaisia vahtijoukkoja estämään raiskauksia.
Tämä on johtanut myös lynkkauksiin. Esimerkiksi heinäkuussa Bengalin osavaltiossa väkijoukko tappoi 7-vuotiaan tytön raiskauksesta epäillyn miehen ja hakkasi kaksi hänen kumppaniaan henkihieveriin.
Vaikka asiasta on Intiassa alettu yhä enemmän puhua julkisuudessa ja myös maan mediassa, kukaan ei tiedä raiskausten todellista määrää. Valtaosa lasten ja naisten seksuaalisesta kaltoin kohtelusta tapahtuu yhä viranomaisten ja median tietämättä.
Plan-säätiön mukaan vuonna 2011 Intiassa raportoitiin 24 000 raiskausta. Uhreista joka kolmas oli alaikäinen lapsi. Kaikista samana vuonna lapsiin kohdistuneista rikoksista viidennes oli raiskauksia.
Intian hallituksen jo vuosia sitten teettämän tutkimuksen mukaan 72 prosenttia seksuaalista väkivaltaa kokeneista lapsista ei ole kertonut tapahtuneesta kenellekään. Vain kolme prosenttia lapsista tai heidän perheistään oli ilmoittanut väkivallasta poliisille.