Insinööriliitto: Hallitus helli työnantajia

Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari vaatii, että työnantajajärjestöjen tyytyväisyys hallituksen kehysriihipäätöksiin näkyy lisääntyvinä investointeina ja uusina työpaikkoina.

– Kun katsoo isojen työnantajajärjestöjen reaktioita, hallitushan suorastaan helli elinkeinoelämää ja työnantajia. Lehtiä lukiessa tuntuu siltä, että kehysriihipäätöksistä löytyvät likimain kaikki, mitä teollisuus on ymmärtänyt hallitukselta pyytää, Pertti Porokari sanoo.

Hänen mukaansa suomalaisen vientiteollisuuden merkityksen tunnustaminen hyvinvoinnin kivijalkana on hallitukselta sinällään oikeansuuntainen linjanveto.

Porokarin mielestä metsään kuitenkin mennään, jos hallituksen ylitsevuotava ymmärrys ja kädenojennus valuvat pelkästään omistajien taskuun.

– Nyt jos koskaan elinkeinoelämältä ja yrityksiltä on lupa odottaa investointeja ja tätä kautta myös uusia työpaikkoja Suomeen. Yksittäisenä teollisuusalana vaatimuksen voi esittää etenkin metsäteollisuudelle, joka on noin parin vuosikymmenen ajan pääasiassa keskittynyt hävittämään suomalaista teollisuutta ja työpaikkoja, Porokari sanoo.

Hän toteaa, että palkansaajalle hallituksen kehysriihipäätökset eivät paljon anna. Moni asia, kuten työmatkakulujen omavastuuosuuden nostaminen, merkitsee työssäkäynnin kallistumista ja ostovoiman heikkenemistä edelleen.

Mainos