Päätöksen seurauksena Fortum kirjaa 25 miljoonan euron arvonalentumistappion Power-divisioonan kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen tulokseen.
Inkoon voimalaitokselta vähennetään noin 80 työpaikkaa viimeistään helmikuussa 2014. Fortum käynnisti jo kesäkuussa voimalaitoksen koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut, jotka päättyivät heinäkuun lopulla. Voimalaitoksella työskentelee yhteensä noin 90 henkilöä.
Päätöksen taustalla on Fortumin mukaan Inkoon voimalaitoksen heikko kannattavuus. Voimalaitoksen käyttöaste on ollut alhainen viime vuosina. EU:n teollisuuden päästödirektiivin vaatimukset ovat tuomassa vielä lisärasitusta vanhojen hiilivoimalaitosten kannattavuuteen.
– Henkilöstövähennykset ovat erittäin valitettavia, mutta tässä tilanteessa väistämättömiä. Tuemme työnsä menettävien työntekijöiden työnhakua ja uudelleensijoittumista monin keinoin. Selvitämme seuraavien kuukausien aikana myös Inkoon alueen käyttöä muihin tarkoituksiin, sillä voimalaitosalueen sijainti sataman läheisyydessä voi antaa siihen mahdollisuuksia, sanoo Power-divisioonan johtaja Matti Ruotsala Fortumista.
Vuosina 1974 -1978 käyttöönotettu Inkoon voimalaitos on viime vuosikymmenet toiminut varavoimalaitoksena ja on tuottanut sähköä Pohjoismaisille markkinoille pääosin kulutushuippujen aikana. Voimalaitos koostuu neljästä 250 megawatin yksiköstä, joista osa on ollut pitkiä aikoja pois markkinoilta pidennetyssä käynnistysvalmiudessa.