Helsingin yliopistollisen keskussairaalan infektiolääkärin Ville Holmbergin mielestä tiukat matkustusrajoitukset eivät ole enää tarkoituksenmukainen tapa torjua koronaviruspandemiaa.
– Matkustamisen tiukka rajoittaminen ei ole mielekäs keino torjua pandemiaa enää tässä vaiheessa. Paljon tärkeämpää on miten käyttäydytään ennen matkaa, matkan aikana ja matkan jälkeen, infektiolääkäri Ville Holmberg kirjoittaa Twitterissä.
Holmbergin mielestä ilmaantuvuuslukujen perusteella laadittuihin turvallisten maiden listoihin liittyy paljon ongelmia.
– Testausmäärät vaihtelevat suuresti EU:n sisällä, joten pitäisi huomioida myös positiivisuusprosentti. Myös testien ja tilastojen luotettavuudessa voi olla eroja, Holmberg perustelee.
Suomen hallitus päätti viime viikolla tiukan väännön jälkeen, että maahantulon rajoituksista voidaan luopua Suomen ja niiden EU- ja Schengen-maiden välillä, joissa uusien tapausten ilmaantuvuus on enintään 25 uutta tautitapausta 100[nbsp]000 henkilöä kohden edellisen kahden viikon aikana. Tähän asti raja-arvo on ollut 8-10 tautitapausta. Uudet säännöt tulevat voimaan 19. syyskuuta.
Matkustussäännöt eivät voi muuttua parin viikon välein
EU-maiden sisällä on suuria alueellisia eroja ilmaantuvuudessa, joten Holmbergin mukaan suurempi merkitys taitaa olla sillä, mistä kaupungista matkailija tulee.
– Epidemia etene nyt pääosin paikallisina ryppäinä, joten torjuntatoimienkin pitäisi olla mahdollisimman täsmällisiä ja alueellisia.
Infektiolääkärin mielestä matkustamissääntöjen harmonisoinnille EU:n sisällä on tarvetta.
– Matkustajat tarvitsevat ennakoitavuutta, säännöt eivät voi muuttua muutaman viikon välein, Holmberg toteaa.
Holmbergin mielestä korkean ilmaantuvuuden alueilta saapuvien matkustajien testaus ennen matkaa ja/tai muutama päivä matkan jälkeen on hyödyllistä, mutta siihen liittyy paljon käytännön haasteita.
– Toimiessaan testaus voisi lyhentää tai korvata karanteeneja.
Holmberg toteaa, että Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC:n suosituksen mukaisesti tehokkaimmat torjuntakeinot ovat edelleen testaus, eristys ja karanteenit, maskit, etätyöskentely, ravintoloiden ja baarien rajoitukset sekä yleisötapahtumien ja yksityisten kokoontumisten rajoitukset.
Maakohtaisilla listoilla turvallisista maista pelkkien ilmaantuvuuslukujen perusteella on paljon ongelmia. Testausmäärät vaihtelevat suuresti EU:n sisällä, joten pitäisi huomioida myös positiivisuusprosentti. Myös testien ja tilastojen luotettavuudessa voi olla eroja. (2/n)
— Ville Holmberg (@VilleHolmberg) September 13, 2020





