IMF: Euroaluetta uhkaa uusi lama

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan etenkin Saksan teollisuuden tuotannon lasku kasvattaa laman riskiä.

IMF varoittaa euroaluetta sen nykytilasta puolivuosittaisessa maailmantalouskatsauksessaan.

IMF:n synkän analyysin taustalla on Financial Timesin mukaan etenkin Saksan teollisuustilanne. Teollisuuden tuotanto putosi Saksassa neljä prosenttia heinä- ja elokuun vaihteessa. Teollisuuden hidastuvan vauhdin pelätään olevan merkki Saksaa uhkaavasta lamasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Heikkenevä tuotanto ja tilausten vähentyminen osoittavat, että Saksa on alkanut kärsiä vientituotteidensa heikkenevästä kysynnästä. Kysyntään ovat vaikuttaneet muun muassa Euroopan geopoliittinen tilanne ja koko euroalueen talouden hidastuminen.

IMF:n ennusteen mukaan euroalueen talouskasvu jää vuonna 2014 vain noin 0,8 prosentin paikkeille. Vuonna 2015 IMF odottaa 1,3 prosentin kasvua. Sen mukaan laman todennäköisyys on noussut huhtikuun 20 prosentista peräti 40 prosenttiin.

IMF ilmaisi lisäksi huolensa euroaluetta vaivaavasta deflaation uhasta.

Valuuttarahaston asiantuntijoiden mielestä monissa Euroopan kehittyneissä talouksissa kaivataan kipeästi rakenteellisia uudistuksia, joilla ruokittaisiin kasvua. IMF:n mukaan erityisesti työmarkkinoita olisi syytä uudistaa.

Mainos