”Ilokaasubisnes on laitettava kuriin”

SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki on tehnyt kirjallisen kysymyksen ilokaasun päihdekäytön estämisestä.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea varoittivat ennen vappua teknisen, esimerkiksi kerman vaahdotukseen käytettävän, ilokaasun päihdekäytöstä. Ilokaasun hengittämiseen liittyy tukehtumisvaara. Alkoholin kanssa käytettynä se voi aiheuttaa hengityksen lamaantumista ja nopeaa tajuttomuutta.

Kemikaalilaki kieltää kemikaalin, kuten teknisen ilokaasun, luovuttamisen vähittäismyynnistä, jos on ilmeistä, että sen käytöstä voi aiheutua erityistä vaaraa terveydelle. Kemikaalia ei saa myöskään luovuttaa, jos on syytä epäillä, että sitä käytetään päihtymiseen.

Rajamäen mukaan median kautta on kuitenkin tullut tietoon, että esimerkiksi tämän vuoden vapun juhlinnassa ilokaasua käytännössä päihdekäyttöön markkinoivat yritykset tekivät aggressiivista bisnestä ilokaasulla nuorison suosimilla juhlapaikoilla.

– Tällainen bisnestoiminta on piittaamatonta ja törkeää nuorten terveyden, jopa hengen vaarantamista. Hallituksen on syytä puuttua pikaisesti siihen, miten ilokaasun myynti päihtymiskäyttöön saadaan kitkettyä, Rajamäki sanoo.

Lue myös: ”Ilokaasu tuo mukavat bileet”

Mainos