Ilmavoimat kiistää osuutensa tiedotussotkuun

Ilmavoimat kertoo selvittäneensä ilmatilaloukkauksiin liittyvää tiedonkulkua.

Ilmavoimat selvitti aluevalvonnasta vastaavan henkilöstönsä toimintaa, eikä löytänyt mitään, mikä antaisi aihetta epäillä, että ilmavoimat olisi ollut omalla toiminnallaan myötävaikuttamassa viikonloppuna tapahtuneeseen virheelliseen uutisointiin.

Ilmavoimat toteaa tiedotteessaan että, salassa pidettävien tietojen määräystenvastaista käsittelyä ei ole ilmennyt eikä Ilmavoimat ota enempää kantaa mediassa esitettyjen päivystysjärjestelyjä ja valmiutta koskevien virheellisten tietojen alkuperään.

– Harjoitukset tai ylityötilanne eivät ole vaikuttaneet ilmavoimien valmiuteen reagoida 20. toukokuuta tapahtuneisiin ilmatilaloukkauksiin.

Niin ikään Ilmavoimat sanoo, että sen päivystysjärjestelyt ja valmius ovat ilmatilaloukkausten tapahtuessa olleet suunnitelmien ja käskyjen mukaiset.

– Päivystystehtävien volyymi vaihtelee suhteellisen paljon. Operatiivisia lentoja tehdään viikoittain, välillä päivittäin, sanoo ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Sampo Eskelinen.

Hänen mukaansa ensimmäinen ilmatilaloukkaus 20. toukokuuta ei poikennut niiden normaalista esiintymistiheydestä, ja Suomenlahden vaativien ilmatilaolosuhteiden vuoksi se arvioitiin tahattomaksi.

– Nopeasti ensimmäistä seurannut toinen ilmatilaloukkaus oli poikkeavaa toimintaa, joka käynnisti toimenpiteet, toteaa Eskelinen. Tämä vaikutti osaltaan päivystyskoneiden ennakoivaan käyttöön myöhemmin samana päivänä.

Mainos