Ilmastonmuutoksen uhka vaikuttaa asuntojen arvoihin

Väitöstutkimuksen mukaan rakentamista olisi tulevaisuudessa suunnattava ilmastonmuutoksen kannalta turvallisille alueille.

Kiinteistöjen arvo säilyy parhaiten alueilla, joihin ei kohdistu ilmastonmuutoksesta aiheutuvia uhkia, kertoo Helsingin yliopiston julkaisema väitöstutkimus. Ilmatieteen laitoksen tutkija Athanasios Votsis seurasi, miten Helsingin, Porin ja Rovaniemen asuntojen hinnat heilahtelivat, kun tulvariskeistä tiedotettiin. Hän myös seurasi, kuinka viheralueiden läheisyys heijastui neliöhintoihin.

Rankkasateiden aiheuttamien tulvien ennustetaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä, toisaalta viheralueiden on todettu vähentävän tulvimista, koska vesi sitoutuu maahan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tutkimus osoittaa, että viheralueiden rakentaminen ja tulvariskeistä tiedottaminen suuntaavat kaupunkirakentamista kestävään suuntaan, Votsis sanoo.

Rakennuttaja saa usein taloudellista hyötyä viheralueesta. Votsisin ympäristöekonomisten laskelmien mukaan viheralue hyödyttää taloudellisesti myös lähikiinteistöjen omistajia.

– Kohtalaisen tiheän kaupunkialueen keskelle jätetyt viheralueet näkyvät pitkällä aikavälillä alueen asuntojen arvoa korottavana tekijänä, Votsis kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vakuutusyhtiön vastuu on luonnonkatastrofien kohdalla rajallinen, joten vastuu vahingoista kaatuu viime kädessä kaupungille.

– Sen vuoksi on kaikkien etu, että rakentamista suunnataan turvallisille alueille, Votsis toteaa.

Hänen mukaansa uusilla alueilla olisi syytä varautua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja välttää rakentamista alueille, joilla on tiedossa oleva tulvariski.

Mainos