Tiedot selviävät tuoreesta, ja ensimmäisestä, lajeista tehdystä kokonaisvaltaisesta selvityksestä.
Saksan WWF:n johdolla tehdyssä selvityksessä käytiin läpi 104 artikkelia, joissa käsiteltiin ilmastonmuutoksen vaikutusta sammakkoeläimiin ja matelijoihin. Kaksi kolmasosaa artikkeleista sisälsi johtopäätöksiä siitä, että ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat lajien kohdalla kielteisiä.
Useat sammakkoeläimet ja matelijat ovat jo valmiiksi vaikeuksissa, sillä niiden elinalueet pienenevät ja niitä myös pyydystetään liikaa.
Ilmastonmuutoksella on näihin ongelmiin kielteinen kerrannaisvaikutus.
Esimerkki tästä ovat Keski-Amerikassa sijaitsevien Costa Rican ja Panaman metsät ja niissä elävät sammakot, sillä ne ovat jo nykyisellään vaarassa kadota. Lämpötilan nousu ja kosteudessa tapahtuvat muutokset saattavat aiheuttaa sienitaudin leviämistä. Sienitaudin taas uskotaan olevan syypää useiden sammakkolajien katoamiseen alueelta.
Sammakkoeläimet ja matelijat ovat ilmastonmuutoksen varhaisia indikaattoreita. Monet lajit ovat vaarassa hävitä sukupuuttoon
Tutkimuksessa oli mukana WWF:n lisäksi muun muassa useita yliopistoja ja Potsdamin ilmastovaikutusten instituutti (PIK). Artikkelit on julkaistu tieteellisissä julkaisuissa vuosina 2005-2015. Artikkeleissa käsiteltiin 195 sammakkoeläimiin kuuluvaa ja 118 matelijoihin kuuluvaa lajia. Suurin osa artikkeleista tutki Pohjois-Amerikan ja Euroopan lajiesiintymiä.
Vähemmälle tutkimukselle ovat jääneet sademetsäalueet, joissa elää suurin osa maailman sammakkoeläimistä ja matelijoista.