Alkuvuoden maailmantalouden turbulenssit näkyivät työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitustuotoissa, jotka olivat tammi-maaliskuussa 0,2 prosenttia, yhtiö kertoi perjantaina.
Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sijoitustuotto oli 3,2 prosenttia.
Tammi-maaliskuun tulos oli ”olosuhteisiin nähden aika hyvä”, totesi Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen perjantaina yhtiön tulosinfossa.
Pölönen muistuttaa, että vahva vakavaraisuus mahdollistaa eläkevarojen pitkäjänteisen sijoittamisen kauppasodan varjostamassa erittäin vaihtelevassa markkinatilanteessa.
Työeläkeyhtiö paransi kustannustehokkuutta edelleen maksutulon kasvaessa 3 prosentilla ja hoitokulujen alentuessa 2 prosentilla.
Ilmarisen sijoitusten markkina-arvo oli maaliskuun lopussa 63,1 miljardia euroa.
Yhdysvaltain hallinnon tekemiset ovat aiheuttaneet hermostuneisuutta ja epävarmuutta markkinoilla.
Parhaiten tuottivat alkuvuonna korkosijoitukset, joiden tuotto oli 1,3 prosenttia. Osakesijoitusten tuotto oli 0,6 prosenttia negatiivinen. Kiinteistösijoitukset tuottivat 0,2 prosenttia.
Osakemarkkinoiden tuotot eriytyivät alueellisesti merkittävästi alkuvuonna. Aiemmista vuosista poiketen heikointa osakekurssien kehitys oli Yhdysvalloissa: -4,3 prosenttia. Euroopassa osakemarkkinat sen sijaan tuottivat 5,8 prosenttia ja Suomessa 6 prosenttia.
Ilmarinen onkin alkuvuonna lisännyt Suomi-osakkeiden painoa ja vähentänyt Pohjois-Amerikan osakkeiden osuutta.
Ilmarisen mukaan sijoitusten pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen on ollut 5,8 prosenttia. Se vastaa 3,9 prosentin reaalituottoa.
– USA:n uuden hallinnon linjaukset lisäsivät markkinoiden hermostuneisuutta vuoden ensimmäisen kvartaalin edetessä. Kauppa- ja geopoliittisten jännitteiden lisääntymisen myötä globaali osakemarkkina kääntyi laskevalle uralle yhdysvaltalaisten osakkeiden vedolla. Korkotaso lähti niin ikään laskuun taantumapelkojen kasvaessa. Korko- ja luottoriskimarkkinoiden tuotto ylitti globaalin osakeindeksin tuoton, Ilmarisen sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Mikko Mursula kuvailee alkuvuotta.
Ilmarisella oli maaliskuun lopussa eläkkeensaajia yhteensä reilut 453000 henkilöä. Heille maksettiin eläkkeitä vuoden alusta lukien yhteensä 1951 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta on 3 prosenttia.
Uusia eläkepäätöksiä Ilmarisessa tehtiin tammi–maaliskuussa yhteensä 12109 kappaletta, joka oli 25 prosenttia edellisvuotta enemmän. Päätösten määrää kasvatti erityisesti se, että alkuvuonna myönnettiin poikkeuksellisen paljon eläkkeellä tehdystä työstä kertyneitä eläkkeitä.