Työeläkeyhtiö Ilmarisesta annettiin kuntoutuspäätöksiä tammi-kesäkuussa 22 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Ilmarisen mukaan kasvun taustalla on kuntoutushakemusten määrän kasvu ja vuoden alusta voimaan tullut käytäntö, jonka mukaan työkyvyttömyyseläkkeen hakijalle annetaan automaattisesti kuntoutuksen ennakkopäätös silloin, kun kuntoutuksen kriteerit täyttyvät.
‒ Tämä uusi toimintamalli mahdollistaa kuntoutuksen varhaisemman käynnistymisen ja havahduttaa työkyvyttömäksi itsensä kokevan huomamaan, että eläkkeelle on vaihtoehtoja. Moni eläkkeenhakija haluaisi kuitenkin pysyä työssä kiinni, kertoo Ilmarisen eläkejohtaja Anne Koivula tiedotteessa.
Myös työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on jatkanut laskuaan. Ilmariseen saapui alkuvuonna 3 000 työkyvyttömyyseläkehakemusta, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.