Ilmainen auton hinta-arvio netissä ei aina olekaan ilmainen

Kuluttajille on eri maissa aiheutunut harmia netissä toimivista autojen hinta-arviopalveluista, kertoo Euroopan kuluttajakeskus.

Kuluttajakeskus varoittelee, että autojen hinta-arviopalveluista autonsa rekisterinumeron ja sähköpostiosoitteen syöttämällä on saattanut huomaamattaan tilata maksullisen palvelun.

Muun muassa kauppanimillä autoscandic, autofaxi, autonorden.net ja bilenspris tarjottavien arviopalvelujen hinnat ovat 69-75 euroa.

Yritykset on rekisteröity Virossa ja niiden tilausehtojen mukaan palvelulla ei ole palautusoikeutta. Kuluttajalla on kuitenkin peruutusoikeus tietyin ehdoin.

Osa kuluttajista on yllättynyt, kun vain muutamalla klikkauksella, autonsa rekisterinumeron ja sähköpostiosoitteen syöttämällä onkin jo tullut tilanneeksi maksullisen palvelun.

Kyseiset verkossa toimivat autonhinnan arviointipalvelut, joissa palvelun suorittaminen aloitetaan palveluntarjoajan sopimusehtojen mukaan välittömästi, ovat lainvastaisia. Näin kuluttaja ei menetä lainmukaista peruutusoikeuttaan edes siinä tapauksessa, että palvelu on jo toimitettu asiakkaalle ennen peruutusajan umpeutumista.

– Poikkeus edellä mainitusta pääsäännöstä on kuitenkin tilanne, jossa kuluttaja on nimenomaisesti itse aktiivisesti pyytänyt arvioinnin aloittamista ennen peruutusajan päättymistä. Tällöin peruutusoikeutta ei enää ole. Lainsäätäjä korostaa, että kuluttajan peruutusoikeutta ei poista pelkkä verkkosivuilla tai sopimusehdoissa oleva maininta arvioinnin aloittamisesta heti, toteaa Euroopan kuluttajakeskus uutiskirjeessään.

Euroopan kuluttajakeskuksen ohjeita laskun saaneille

• Jos erehdyit tilaamaan tai tulet katumapäälle, lähetä mahdollisimman pian peruutusilmoitus yritykselle. Jos olet lähettänyt peruutusilmoituksen sähköpostitse, sinulta ei voida vaatia enempää. Säästä kuitenkin sekä peruutusilmoitus että saamasi arviointitulos.

Poimintoja videosisällöistämme

• Peruutusilmoituksen voit tehdä suomeksi, jos verkkosivujen tarjous on ollut suomenkielinen. Yritys ei voi edellyttää, että käyttäisit lakisääteistä peruutusoikeuttasi muulla kielellä kuin sillä, jolla pystyit asioimaan alunperinkin. Yrityksen tehtävä on selvittää saamiensa peruutusilmoitusten tai reklamaatioiden sisältö.

• Jos peruutusilmoituksen lähetettyäsi saat samalta yritykseltä maksumuistutuksen, siihen ei tarvitse reagoida eikä vastata. Yksi peruutusilmoitus riittää.

• Laskuttajalla on oikeus lähettää velka perintätoimistolle tai muulle laskuttajalle. Jos näin kävisi, lähetä tieto peruutuksestasi myös tälle uudelle laskuttajalle.

• Jos yritys haluaa pysyä vaatimuksessaan, sen pitää haastaa sinut oikeuteen. Euroopan kuluttajakeskuksen arvion mukaan yritysten maksuvaatimus ei voi menestyä tuomioistuimessa, koska kuluttajilla on autonarviointipalveluissa normaali lakisääteinen peruutusoikeus.

• Yrityksen mahdollinen haastehakemus saattaa kuitenkin edetä tuomioistuimessa läpihuutojuttuna, jos et reagoi saamaasi haasteeseen. Haasteen saatuasi ota välittömästi yhteys joko kuluttaja-asiamieheen tai Euroopan kuluttajakeskukseen.

• Vältä asioimasta verkossa sellaisten yritysten kanssa, jotka eivät ilmoita omaa sähköpostiosoitettaan, vaikka vaativat kuluttajalta sähköpostiosoitteen.

Mainos