– Käytännössä pitäisi yltää noin 1,5 prosenttiin vuotuisesta bkt:stä. Se turvaisi puolustusvoimille mahdollisuuden täyttää lakisääteiset velvoitteensa ja ennen muuta sen perusarvon, että Suomella on epävarmuuden maailmassa uskottava puolustuskyky, Ilkka Kanerva sanoi keskiviikkona eduskunnassa käydyssä keskustelussa Suomen osallistumisesta Keski-Afrikan tasavallan kriisinhallintaoperaatioon.
Puolustuksen pitkän aikavälin haasteita käsittelevän parlamentaarisen selvitysryhmän puheenjohtajana toimivan Kanervan mielestä Suomen osallistuminen Keski-Afrikan tasavallan operaatio on perusteltua, vaikka se on vaativa.
– Sotilaallinen kriisinhallinta on yksi puolustusvoimien kolmesta päätehtävästä ja se tukee myös kotimaisen puolustuksen kehittämistä. Operaatioihin osallistumisen on palveltava kotimaisia päämääriä ja niiden on oltava tuloksellisia, hän muistutti.
Tilanne Keski-Afrikan tasavallassa on Kanervan mukaan surkea.
– Käynnissä oleva kostonkierre uhkaa kaikkia kansalaisia, uskonnosta tai etnisestä alkuperästä riippumatta. Rauhanturvaoperaatiot alueella tulevat jatkumaan pitkään, mutta osapuolet pitäisi saada mahdollisimman pian neuvottelupöydän ääreen, Kanerva sanoi.