Verkkouutiset

Ilkka Kanerva myllertäisi päätöksentekoa: Suomeen turvallisuusneuvosto

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mielestä presidentti sopisi uuden turvallisuuselimen vetäjäksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) esittää Suomeen perustettavaksi uutta elintä, turvallisuusneuvostoa. Kyseessä olisi ikään kuin laajennettu versio nykyisestä tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta ministerivaliokunnasta. Siinä käsiteltäisiin myös Suomen kannalta olennaisia EU:n ulkosuhdeasioita ja Suomen sisäisen turvallisuuden kysymyksiä.

Turvallisuusneuvostossa istuisivat turvallisuusasioihin kytköksissä olevat ministerit ja sitä johtamaan sopisi hänestä paremmin presidentti kuin pääministeri.

Kanerva perustelee esitystään turvallisuusneuvostosta sillä, että sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kietoutuvat entistä tiiviimmin toisiinsa. Toiseksi turvallisuusneuvosto toisi ratkaisua ristiriitaan, jossa presidentti on ainakin muodollisesti irrallaan EU:n ulko- turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta päätöksenteosta, vaikka presidentin tehtävänä on johtaa näiden asioiden käsittelyä yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.

– Esimerkiksi tilanteissa, joissa EU määrittelee suhdettaan Venäjään. Tämähän kuuluu presidentin toimivaltuuksiin. Kun EU-asiat kuuluvat hallitukselle ja unionissa käsitellään asioita, joilla on näihin Suomen ulkopolitiikan isoihin osoitteisiin merkitystä, se luo ristiriitatilanteen, Kanerva huomauttaa Verkkouutisille.

Toisena esimerkkinä Kanerva nostaa EU:n puolustusyhteistyön syventämisen. Presidentti on tämän kehittämisestä  liiaksi ”ulkona”.

– Kyllä meidän puolustusvoimiemme ylipäällikön tehtäviin kuuluu olla nuijan varressa, kun linjataan suhdettamme EU:n puolustusulottuvuuteen.

Kanervan visiossa turvallisuusneuvosto olisi elin, jonka kautta presidentti pääsisi vaikuttamaan Suomen kantoihin EU:ssa, kun unionin pöydissä käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Kanervan mielestä valmistelu turvallisuusneuvoston perustamiseksi tulisi aloittaa hyvissä ajoin, jotta asiasta voitaisiin tehdä ”poliittisesti sitova ratkaisu seuraavien hallitusneuvottelujen yhteydessä”.

Jos turvallisuusneuvoston perustamiselle löytyy tukea, Kanervan mielestä nykyisestä tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta ministerivaliokunnasta voitaisiin luopua.

– Sen näkee sitten, tarvittaisiinko tp-utvaa enää tämän jälkeen. Tuskinpa.

Kanerva on väläyttänyt aiemmin turvallisuusneuvoston perustamista myös Demokraatin haastattelussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)