Keskiviikkona ilmestynyt Seiska kertoo, että Ilkka Kanerva olisi tapaillut kesäkuusta lähtien 21-vuotiasta helsinkiläismallia.
– En haluaisi millään tavalla kommentoida eilistä juorulehden perätöntä juttua, mutta osaltani yritän kuitenkin löytää joitakin rajoja tällaiselle julkisuudelle. Seiska-lehti nosti numerossaan 49 jopa kanteen asti tarinan, joka on täysin perätön, Kanerva toteaa tiedotteessaan.
Hän kiistää edes tuntevansa kyseistä henkilöä.
– En tunne koko ihmistä. Jutun väitteet ovat yksinkertaisesti vääriä. Kannesta lähtien. Ihmettelen, mikä on ihmisen oikeusturva nykyään, jos lehtiin saa kirjoittaa täysin paikkansapitämättömiä väitteitä, Kanerva sanoo.
Hän kertoo pohtivansa jatkotoimia perusteettoman kirjoittelun johdosta.