Ilkka Kanerva johtaa Etyjin vaalitarkkailijoita Venäjällä

Etyjin yleiskokouksen kunniapuheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) matkustaa torstaina Moskovaan johtamaan tarkkailuoperaatiota Venäjällä viikonloppuna järjestettäviin parlamenttivaaleihin.

Ilkka Kanerva toimii vaalitarkkailuoperaatiossa Etyjin erityisedustajana. Hänet nimitti eritysedustajakseen hallitustenvälisen Etyjin puheenjohtaja, Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier.

Venäjällä valitaan sunnuntaina 18. syyskuuta 450 edustajaa parlamentin alahuoneeseen eli duumaan. Viime vaalien jälkeen vaalilakia on muutettu siten, että puolet edustajista valitaan valtakunnallisilta listoilta ja puolet siten, että yhdestä vaalipiiristä tulee valituksi yksi edustaja.

Kanervan mukaan on mielenkiintoista nähdä, miten uusi vaalilaki toimii käytännössä.

– Vaalit osuvat aikaan, jolloin idän ja lännen välillä on jännitteitä kansainvälisessä politiikassa. Siitä huolimatta nämä vaalit tulisi nähdä ennen kaikkea mahdollisuutena Venäjän kansalle, hän sanoo.

Valtakunnallisesti äänestäjien valittavana on ehdokkaita 14 puolueesta. Nykyisessä duumassa on neljä puoluetta. Viime vaaleissa valtapuolue Yhtenäinen Venäjä sai duumaan yksinkertaisen enemmistön eli 238 paikkaa. Vaalikausi Venäjällä on viisi vuotta.

Viikonloppuna Venäjälle matkustaa satoja Etyjin vaalitarkkailijoita, jotka seuraavat äänestystä ja ääntenlaskentaa vaalipaikoilla.

Maanantaina 19. syyskuuta Kanerva pitää Moskovassa tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoo Etyjin arvion vaalien rehellisyydestä ja avoimuudesta.

Mainos