Espoon Matinkylän metroaseman terminaalissa kauppakeskus Isossa Omenassa on tyhjillään toistakymmentä liiketilaa, joiden vuokraajat odottavat Länsimetron aloittamisilmoitusta.
Iltalehdessä K-yrittäjä Toni Pokela arvostelee Länsimetro-yhtiön kommentoimattomuuslinjan ajavan heidät epätoivoon. Yrittäjiä ei pidetä ajan tasalla, he saavat lukea viivästyksistä lehdistä eikä Länsimetro Oy Pokelan mukaan toimi niin vastuullisesti kuin pitäisi.
Toni Pokela on Ison Omenan K-Citymarketin kauppias, Keskon hallituksen jäsen ja K-Kauppiasliiton puheenjohtaja. Hänellä on myös metroaseman yhteyteen rakennettu K-Market, joka on siis tyhjillään.
Pokelan mukaan liiketila oli noin 500 000 euron investointi. Hän oli ehtinyt palkata 12 työntekijää, kun Länsimetro kertoi, ettei metro kuljekaan.
”Tiedottaminen on ollut täysin kateissa. Yrittäjät odottavat tietoa siitä, miten mennään eteenpäin, eikä mitään kerrota”, Toni Pokela sanoo IL:ssä.
Vastaavassa tilanteessa on toistakymmentä yrittäjää. Pokelan mukaan vuokraisäntä on onneksi osoittanut yhteistyökykyä.
”Osakeyhtiölle kuuluu vastuullinen tiedottaminen. Jos tulee ongelmia, pitäisi tulla ulos ja kertoa, miten ne ratkaistaan. Nyt on lähdetty siitä, että emme kerro mitään – paitsi liian myöhään”, hän arvostelee.
”Kaikkiin kyselyihin tulee hyvin lyhyt juridinen vastaus: ’ei ole mitään tiedotettavaa’ tai ’kaikki mitä voimme tiedottaa, on jo tiedotettu’.”
Tällä hetkellä ilmoitettuun aikatauluun kuuluvat avajaiset syyskuussa. Varmistus saadaan kuitenkin Länsiväylän mukaan vasta kesä-heinäkuun taitteessa.
”Se on liian myöhään. Meidän pitäisi tietää viimeistään toukokuun lopulla, alkaako liikenne syyskuussa vai milloin”, Toni Pokela toteaa Länsiväylässä.