Klaus Suhonen ja Lotten Lindborg-Suhonen toivat viime vuonna markkinoille uudenlaisen ylioppilaslippiksen, joka herätti paljon huomiota ja keskustelua, kertoo Iltalehti.
Suhosen mukaan lippiksiä on myyty satoja kappaleita. Ensimmäisenä vuonna myynti oli suurempaa runsaan mediajulkisuuden ansiosta.
Suurin ostajaryhmä ovat kuitenkin aikuiset entiset ylioppilaat, joilta oma lakki on kadonnut tai jotka eivät halua hankkia uutta perinteistä lakkia.
Suhosen mukaan lippis tarjoaa rennomman ja leikkisämmän vaihtoehdon juhlintaan eikä hänen mielestään tunnu yhtä “elitistiseltä” kuin perinteinen ylioppilaslakki.
Tuote sai osakseen myös voimakasta kritiikkiä. Osa palautteesta syytti sitä perinteiden rikkomisesta tai jopa “pyhäinhäväistyksestä”.
– Se on tietysti ihan viihdyttävää, kun miettii, että tämä kuitenkin on tällainen leikkisä juttu, Suhonen sanoo Iltalehdelle.
- Ikään kuin he kuvittelevat, että on olemassa jokin virallinen malli, joka nyt muutetaan tähän. He eivät usein tajua sitä, että eihän me mitään muuteta, että ne vanhat lakit ovat edelleen olemassa.