Verkkouutiset

Puolan armeijan Patria AMV. LEHTIKUVA / VILLE MYLLYNEN

IL: Tästä syystä puolalaiset kuorma-autot kuljettivat sotakalustoa Kehä I:llä

Puolustusvoimien mukaan havainto liittyy harjoitukseen kansainvälisten joukkojen kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Torstaina Kehä I:llä nähtiin erikoinen kulkue, kun puolalaiset kuorma-autot kuljettivat raskaita ulkomaisia sotakoneita Kehä I:llä Helsingissä.

–Kyseessä on vuosittain kaksi kertaa järjestettävä Tykistökoulun ampumaharjoitus. Harjoitukseen osallistuu myös kansainvälisiä joukkoja, yhdysvaltalaisia ja britannialaisia, Maasotakoulun tiedottaja Marika Heinilä kertoo Iltalehdelle.

–Euroopan unionin sisällä on hyvin tavanomaista, että ulkomaalaiset kalustot operoivat lähtömaasta kohdemaahan saakka. Euroopan sisällä on työskennelty sotilaskaluston liikkuvuuden kehittämiseksi useammalla eri taholla jo useiden vuosien aikana – sillä mahdollistetaan tarvittaessa joukkojen nopea siirto Euroopan sisällä tarpeen niin vaatiessa.

17. lokakuuta alkavaan harjoitukseen osallistuu noin 1400 henkilöä jotka ovat palkattua henkilökuntaa, reserviläisiä ja varusmiehiä. He tulevat Maavoimien Tykistökoulusta, Porin Prikaatista, Panssariprikaatista ja Uudenmaan prikaatista.

Myös noin sata yhdysvaltalaista ja 35 brittiläistä sotilasta on määrä osallistua harjoitukseen. Ajoneuvoja harjoitukseen saapuu noin 350.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)