Iltalehti on selvittänyt, millaisia hissionnettomuuksia Suomessa on tapahtunut.
Onnettomuudet ovat harvinaisia, mutta marraskuussa 2018 töissä ollut nuori mies kuoli kiilauduttuaan roska-astian ja hissin takaseinän väliin Aleksis Kiven ala-asteella Helsingissä.
Kiilautumiset loppuivat IL:n mukaan lähes kokonaan, kun hisseihin lisättiin asiasta varoitustarrat noin 15 vuotta sitten. Hississä ei saa matkustaa siten, että esimerkiksi roska-astia on hissin ovea vasten ja henkilö korin toisella seinustalla.
Toinen onnettomuus tapahtui vuonna 2015 helsinkiläisessä kirjapainoyhtiössä, kun yrityksen työntekijä putosi hissikuiluun. IL kertoo, että hissin vian takia ovia ei saanut avattua kuin hissien tarkastajien ja korjaajien käyttämällä kolmioavaimilla, joita säilytettiin hissin ovien vieressä.
Toimitusjohtaja oli päättänyt lykätä korjausta, koska se olisi tullut kalliiksi. Hissiin kuitenkin teipattiin varoituslaput siitä, että hissiä ei saa käyttää henkilökuljetuksiin.
Onnettomuuspäivänä yrityksen työntekijä kuitenkin avasi hissin oven kolmioavaimella. Työntekijä ei huomannut, ettei hissivaunu ollut kerroksen kohdalla. Hän ryhtyi vetämään selkä edellä kuormalavoja hissiin, jolloin hän putosi tai kaatui hissikuilun pohjalle.
Työntekijän vammat olivat lieviä. Toimitusjohtaja tuomittiin IL:n mukaan 20 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.