IL: Työntekijöitä Virosta Suomeen laittomasti rahdin mukana

Koronarajoitusten välttämistä on havaittu etenkin rahtiliikenteessä.

Ulkomaisia työntekijöitä on pyrkinyt Suomeen koronapandemian aikana matkustusrajoitusten vastaisesti ja ilman negatiivista koronatestitulosta, kertoo Iltalehti.

Maahan tulleet ovat käyttäneet hyväksi rahtiliikennettä ja sen turvaamiseksi säädettyjä lievempiä rajoituksia. Ilmiötä on havaittu etenkin Suomen ja Viron välisessä rahtiliikenteessä. Viron koronavirustilanne on nopeasti kehittynyt yhdeksi Euroopan pahimmista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Rajavartiolaitokselta vahvistetaan IL:lle, että heidän tiedossaan on tapauksia, joissa ihmiset ovat yrittäneet piiloutua rekkoihin tai tulla maahan apukuskin asemassa. Todellisuudessa heidän syynsä maahantuloon on joku muu kuin lastin kuljettaminen.

Syynä salamatkustamiseen voi olla se, ettei henkilöllä ole rajoituksissa mainittua painavaa syytä rajan ylitykseen tai hän pyrkii säästämään koronatestin aiheuttamista kuluista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä on ilmiö, joka tunnistettiin jo vuosi sitten, kun sisärajavalvonta alkoi. Tämä on ilman muuta otettu huomioon, ja valvontaa raskaaseen liikenteeseen kohdistetaan paljon, Helsingin sataman rajatarkastusyksikön päällikkö, kapteeniluutnantti Joona Castrén sanoo.

Tapauksia on ollut myös tänä kevättalvena. Kiinnijäädessään henkilöt käännytetään hallintopäätöksellä.

– En lähde ilmoittamaan lukumäärää, mutta havaintoja on hyvin vähän. Viime keväänä tällaisia apukuljettajia tavattiin liikenteessä vähän enemmän, Castrén sanoo IL:lle.

Mainos