Iltalehti kertoo pitkään kaupatun rajavartiolaitoksen entisen komentokeskuksen Parikkalan Rajaniemessä siirtyneen ulkomaalaisomistukseen.
Ostajaa avusti libanonilais-venäläinen liikemies, joka muutti Suomeen Venäjältä 2000-luvun alussa ja on ostanut useita matkailualan kohteita itärajan tuntumasta.
Hänen mukaansa uudessa hankkeessa on kyseessä perheinvestointi ja talo saneerataan pitkäaikaisasunnoiksi venäläisille vuosisopimuksilla.
Noin 1 800 neliön kiinteistö ja lähes neljän hehtaarin suuruinen maa-alue on 15 kilometrin päässä Syväoron rajanylityspaikalta. Parikkalan kunta ja venäläiset ovat halunneet sen avautuvan myös henkilöliikenteelle. Venäjän puolella rajanylityspaikkaa kohti on mittavia tiehankkeita ja uusia teitä.