Puolustusministeriö on puuttunut venäläisten hallitsemalle asunto-osakeyhtiölle päätyneen entisen leirikeskuksen kauppaan Miehikkälässä Kymenlaaksossa, uutisoi Iltalehti.
Ministeriö antoi kaupoista kielteisen lupapäätöksen, jonka myötä kiinteistökauppa pitäisi purkaa.
IL:n mukaan Ulosottolaitos oli ulosmitannut Suur-Miehikkälän Kalliokoskella sijaitsevan Lasten Kesäkylänä tunnetun kiinteistön kuudelta venäläiseltä yksityishenkilöltä velkojen takia ja myi sen asunto-osakeyhtiölle verkkohuutokaupassa 40 000 eurolla.
Kesäkylä sijaitsee vain noin 20 kilometrin päässä itärajalta.
Puolustusministeriön mukaan asunto-osakeyhtiön omistuksesta yli puolet on venäläisten hallussa. Lain mukaan kiinteistökauppaan ei voi saada lupaa, mikäli yhtiön omistuksesta tai vaikutusvallasta yli puolet on Venäjällä.
IL kertoo, että ostajayhtiön hallituksessa on mukana kaupparekisterin mukaan venäläispariskunta ja Suomen kansalaisuuden omaava nainen. Lisäksi yhtiön isännöitsijä on venäläinen.