Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen kummeksuu Iltalehden haastattelussa poliitikkojen kriittistä suhtautumista kansalaisaloitteeseen.
Professori viittaa lauantaina virinneeseen keskusteluun siitä, pitäisikö eduskuntakäsittelyyn vaadittavaa 50 000 allekirjoittajan rajaa nostaa. Kansalaisaloitteiden määrän pelätään ruuhkauttavan eduskunnan.
– Mielestäni on pikemminkin positiivista, että Suomessa kansalaiset ovat aktiivisia ja pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin eri tavoin. Kansalaisaloite on yksi uusi väline, joka antaa mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon muutoinkin kuin jättämällä neljän vuoden välein jonkin lipun uurnaan, Ojanen kertoo Iltalehdelle.
Professorin mukaan esimerkiksi nuoremmalle sukupolvelle kansalaisaloitteet ovat luontainen tapa vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.
Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) on pyytänyt oikeusministeriötä tekemään kevään aikana selvityksen kansalaisaloitteen toimivuudesta ja mahdollisista kehitystarpeista.
Risikko osallistui eilen Twitterissä keskusteluun.
– Kansalaisaloitteen allekirjoitusrajaa ei tule mielestäni nostaa. Kansalaisten äänen kuuluminen vaatii jopa uusia keinoja.
Kansalaisaloitteen allekirjoitusrajaa ei tule mielestäni nostaa. Kansalaisten äänen kuuluminen vaatii jopa uusia keinoja #kansalaisaloite https://t.co/4TXhdpWTUM
— Paula Risikko (@paularisikko) March 10, 2018