Varis Helsingissä. / LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

IL: Päiväkodin pakastimesta löytyi kuolleita variksia

Yhden työntekijän kerrotaan toimineen "täysin ajattelemattomasti".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsinkiläisen päiväkodin pakastimesta löytyi maanantai-iltana 10–15 kuollutta varista, jotka oli Iltalehden mukaan pakattu mustiin säkkeihin.

Kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi vahvistaa tapauksen. Kyseessä on pieni ryhmäperhepäiväkoti.

Hoitaja oli hakenut jääpussia nenänsä loukanneelle lapselle ja järkyttynyt löytämistään asioista. Toinen työntekijä oli kertonut hänelle jo aiemmin, että pakastimessa on jotakin sinne kuulumatonta. Lapset eivät nähneet kuolleita variksia.

Kempin mukaan yksi työntekijä on toiminut ilman lupaa ja ”täysin ajattelemattomasti”. Hän kuvailee toimintaa täysin asiattomaksi.

– Hänen kanssaan käydään tarpeelliset keskustelut, varhaiskasvatusjohtaja sanoo IL:lle.

Pakastin ei sijaitse keittiössä eikä sitä ole käytetty elintarvikkeiden säilytykseen. Tapauksesta on ilmoitettu sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviraan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)