IL: Neuvolat julistautuvat somevapaiksi alueiksi

Kouvolan ja Rauman kokeilut eivät miellytä kaikkia.

Kouvolassa neuvoloiden odotustilojen ilmoitukset kertovat, että neuvola on ”somevapaa vyöhyke”. Vanhempia kehotetaan kännykän ja tabletin sijaan leikkimään lasten kanssa tai keskustelemaan muiden vanhempien kanssa.

Asiasta kertoi ensin Yle ja jatkoi Iltalehti. Kouvolan idea saatiin vastaavasta kokeilusta Raumalla. Siinä herätellään neuvoloissa vastaanottoa odottelevat vanhemmat siihen, että huomio kiinnittyy kaikkeen muuhun kuin lapseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila pitää kampanjaa epäonnistuneena ja huomauttaa, että äiti tai isä saattaa tehdä kännykällään muutakin kuin roikkua somessa. Samaan aikaan vanhempia kannustetaan digiasiointiin.

Myöskään psykologi Hannele Törrönen ei näe somevapaille vyöhykkeille tarvetta. Hän sanoo IL:lle, että ”kun näkee äidin kännykän kanssa lapsi vieressä, ei voi vetää johtopäätöstä siitä, että tuossa on välinpitämätön äiti”.

IL:n lukijat kiittelevät uutuutta. Eräs huomauttaa, että myös ”leikkipuistossa näkyy usein näitä somevanhempia. Naama kiinni luurissa, kun tenava kiipeilee väärissä paikoissa”.

Mainos