Verkkouutiset

IL: Näin vihreä siirtymä osuu veneisiin ja moottoripyöriin

Myös pienkoneisiin kohdistuu joitakin päästövähennystoimia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreä siirtymä näkyy selvästi myös veneilyssä ja moottoripyöräilyssä, Iltalehti kirjoittaa.

– Veneily on siirtymässä vähäpäästöisempiin vaihtoehtoihin. Pienissä perämoottoreissa sähköistyminen on ollut paljon nopeampaa kuin esimerkiksi autoissa, Venealan keskusliiton Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo IL:lle.

Suomessa on noin 1,2 miljoonaa venettä, joista puolet on moottorikäyttöisiä. Finnboatin tilastojen mukaan viime vuonna myydyistä 16 000 moottorista jo noin 6 000 oli sähkökäyttöisiä.

– Sähkö on löytänyt paikkansa pienissä perämoottoreissa, soutuveneissä ja pienten veneiden perälaudoissa. Siihen markkinaan ne toistaiseksi soveltuvat hyvin.

Vaikka isompia ja tehokkaampia sähkömoottoreita on markkinoilla, ne eivät Pajusalon mukaan ole vielä kovin suosittuja. Ongelmia aiheuttaa esimerkiksi akkujen heikko energiatiheys ja kallis hinta. Hän kuitenkin uskoo, että akkutekniikan kehittyessä sähkömoottorien käyttö lisääntyy myös isoissa veneissä.

Hallituksen tavoitteena on puolittaa Suomen liikennepäästöt vuoteen 2030 mennessä ja nollata päästöt 2045. Suurin osa Suomen liikennepäästöistä syntyy henkilöautoista sekä kuorma- ja pakettiautoista, joihin suurimmat päästövähennystoimet kohdistuvatkin.

Vaikka pienkoneille kuten moottoriveneille, mopoille, moottoripyörille ja pienille työkoneille ei ole rajoituksia siitä, paljonko ilmastoa lämmittävää hiilidioksidia ne saavat päästää, niihin kohdistuu joitakin päästövähennystoimia.

Moottoripyöristä ja mopoista suurin osa on edelleen bensakäyttöisiä. Liikenne- ja viestintäministeriön strategian mukaisesti tavoitteena on vähentää päästöjä ja edistää sähkön ja uusiutuvien polttoaineiden käyttöä myös mopoissa ja moottoripyörissä.

Hallituksen julkaiseman fossiilittoman liikenteen tiekartan luonnoksen mukaan yksi keino päästövähennyksiin pääsemiseksi on nostaa polttoaineiden hintoja. Polttoainepumpulla hinnan nousu vaikuttaisi myös polttomoottorilla toimiviin veneisiin, mopoihin ja työkoneisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)