IL: Kansanedustajien taksiajot – heillä eniten, heillä ei lainkaan

Vihreiden ex-puheenjohtaja ajoi vaalikaudella 1215 kertaa eduskunnan taksikorttia käyttäen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehti on käynyt läpi kansanedustajien taksimatkat vaalikauden aikana toukokuusta 2015 joulukuuhun 2018.

Lukumääräisesti eniten taksilla ajoi vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö, euromääräisesti perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko.

Ville Niinistö ajoi taksilla 1215 kertaa. Toisena tuli vihreiden Jani Toivola (1087) ja kolmantena perussuomalaisten Tom Packalén (1078).

Euromääräisesti eniten ajoi perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko, jonka taksit maksoivat 29 987 euroa. Seuraavina tulivat Tom Packalén (24 885 euroa) ja Jani Toivola (23 618 euroa).

Mika Niikko selittää taksilaskuaan myös henkilökohtaisen turvallisuuden tekijöillä. Hän sanoo IL:lle, että ”myös kansanedustajat voivat ministerien tavoin joutua tilanteeseen, jossa neuvotaan välttämään julkista liikennettä”.

Suhteellisesti eniten taksilla ajoivat RKP:n kansanedustajat, keskimäärin 249 eurolla kuukaudessa. Vihreiden edustajat 234 eurolla kuukaudessa. Kaikkien kansanedustajien keskiarvo oli 204 euroa kuukaudessa.

Ville Niinistö sanoo toimineensa annettujen ohjeiden mukaisesti.

– Keskimäärin yhteen tilaisuuteen työpäivässä olen mennyt jompaankumpaan suuntaan taksilla. Taksia käytän siis julkisen liikenteen lisäksi, sen avulla aikatauluihin mahtuu enemmän tilaisuuksia, Ville Niinistö sanoo IL:lle.

IL:n selvityksen mukaan kuusi kansanedustajaa ei ole neljän vuoden aikana maksanut ainuttakaan taksiajoa eduskunnan taksikortilla.

Kolme heistä on ministereitä: valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok), liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok).

Kolme muuta ovat kansanedustajat Ritva Elomaa (ps), Eero Lehti (kok) ja Mika Raatikainen (ps.).

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)