Sosiaali- ja terveysministeriöstä uskotaan, että vanhusten ympärivuorokautisen hoivan sitova hoitajamitoitus saadaan voimaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti 1. elokuuta, uutisoi Iltalehti.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) lupasi syyskuussa, että esitys mitoituksesta annetaan eduskunnalle jo ennen joulua. Esitys kuitenkin viivästyi Antti Rinteen (sd.) hallituksen kaaduttua.
Sosiaali- ja terveysministeriön hallintoneuvos Jaana Huhta uskoo, että viivästyksistä huolimatta alkuperäinen aikataulu on vielä mahdollista saavuttaa.
– Jos eduskunta saa käsiteltyä lain alkuvuodesta, voimaantulo voisi olla ehdotettu elokuun alku, Huhta sanoo.
Lausuntokierroksella hallituksen esitys sai kritiikkiä muun muassa siitä, että siirtymäaika on laissa määritelty epäselvästi. Esityksen mukaan sitova 0,7 mitoitus astuu voimaan elokuussa, mutta siirtymäaikana eli 1.4.2023 saakka 0,7 mitoituksen saisi alittaa, jos hoivakodissa kyettäisiin huolehtimaan hoidosta riittävän hyvin.
Huhdan mukaan esitykseen on tarkoitus tarkentaa, miten lupia siirtymäaikana käsitellään. Käytännössä siirtymäaikana voisi kuitenkin saada toimiluvan uuteen hoitokotiin, jossa hoitajamitoitus on alle 0,7.
– Tietyissä tilanteissa, jos valvontaviranomainen arvioi, että 0,5 olisi riittävä, se voi olla se. Kuten nykyäänkin, palveluntuottajalla ja luvan hakijalla on aina näyttövelvollisuus siitä, että laissa toiminnalle asetetut edellytykset täyttyvät.
– Mutta joissakin tilanteissa sekä siirtymäaikana että sen jälkeen asiakkaiden tarve voi olla myös sellainen, että voidaan edellyttää korkeampaa kuin 0,7 mitoitusta, Huhta sanoo.