Verkkouutiset

IL: Elinkeinoelämä lyhentäisi karanteenia – yritykset pian pulassa

Asiantuntijalääkärin mukaan karanteeni- ja eristyskäytäntöjä pitäisi muuttaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n asiantuntijalääkärin Auli Rytivaara sanoo Iltalehdelle, että koronaeristyksen pituutta olisi lyhennettävä viideksi päiväksi samalla tavalla kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa hiljattain tehtiin.

– On katsottu, että koronaviruksen tartuttavuus on suurimmillaan muutama päivä ennen oireita ja muutama päivä oireiden alkamispäivästä, Rytivaara toteaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että koronatartuntatapauksia tulee edelleen tarkastella tapauskohtaisesti.

– Eli jos oireita on pidempään ja sairastuneen vointi on huono, niin silloin eristystä tulee jatkaa, Rytivaara sanoo.

Tällä hetkellä tartuntatautilääkäri määrää koronatartunnan saaneen eristykseen pääsääntöisesti kymmeneksi päiväksi. Tartuntatautilääkäri voi myös määrätä karanteenin koronavirukselle altistuneelle kymmeneksi päiväksi.

Yrityksissä on nyt huolta työvoiman riittävyydestä. Erityisesti pulaa on Rytivaaran mukaan logistiikka-alalla, elintarvike- ja päivittäistavarakaupoilla ja kuljetusalan yrityksissä.

Lisäksi Rytivaara on huolissaan siitä, että eristyspäätösten tekemisessä ja lähettämisessä sairastuneelle menee aivan liian kauan.

– Eristyspäätöksiä on tekemässä vain kourallinen tartuntatautilääkäreitä, joten se jää yksilön omalle vastuulle, mitä hän tekee ja miten hän käyttäytyy, hän toteaa Iltalehdelle.

Uusimmat
MAINOS